Etusivu

Esittely

Koiramme

Uutiset

Pentuja

Kasvatit

Valiogalleria

Kuvagalleria

Muistoissamme

Yhteystiedot

Linkit

Vieraskirja

 

 

 

Esittely

Olen Tiina Rajala-Huusko, koiraharrastaja Kainuusta. Asun perheeni kanssa maaseudun rauhassa lähellä Kajaania, Jormualla. Perheeseeni kuuluu aviomieheni Jari sekä tyttäremme Milla-Mari ja Henna. Pienimuotoista kasvatustyötä teen kooikerhondjen ja cavalier kingcharlesinspanielin parissa. Koiria minulla on tällä hetkellä kotona seitsemän kooikeria, yksi cavalier ja petit basset griffon vendeen. Muutama koira asuu Kajaanissa sijoituskodeissa. Lisäksi omistan ystäväni kanssa grand basset griffon vendeen, Oton. Veljeni Timon kanssa yhteisomistuksessa on suomenajokoira Mosku, joka asustelee Timon perheessä Vuottolahdessa.


Olen toiminut aktiivisesti Kainuun Seurakoira- ja Terrierikerhon hallituksessa jo vuosia ja olen kuulunut jo useita vuosia Kajaanin Tamminäyttelyn toimikuntaan. Koirieni kanssa kiertelen aktiivisesti näyttelyitä. Suomen näyttelyiden lisäksi olen käynyt koirieni kanssa Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Hollannissa, Puolassa ja Venäjällä.

 

Minulle myönnettiin Vuolasvirta-palkinto vuonna 2008 ensimmäisenä Kooikerhondje kasvattajana.

 

Tarkemmat yhteystiedot löytyvät täältä.

 

 

 
 Tiina ja Jasmi vastaanottamassa Vuolasvirta palkintoa joulukuussa 2008 (oik. kuva © Saija Koskinen)